Mitä jos kyse olisi sinun lapsestasi? – Kelan kuntoutuskilpailutuksessa on kyse paljon muustakin kuin rahasta

Kuvittele, että lapsellasi on vaikeuksia kertoa, mitä hän haluaa. Hän ei ehkä pysty ilmaisemaan, että häntä sattuu, että hän pelkää tai että hän haluaisi leikkiä muiden kanssa. Vuosien harjoittelun ja tutun terapeutin avulla yhteinen kieli alkaa vähitellen löytyä. Sitten saat kuulla, että kuntoutuksen järjestämiseen on tulossa muutoksia. Mitä ajattelisit? Olisitko huolissasi siitä, saako lapsesi jatkaa tutun terapeutin kanssa? Entä siitä, miten kuntoutus jatkuu ja mitä mahdollinen muutos tarkoittaa lapsesi kehitykselle? Tällaiset kysymykset voivat nousta esiin, kun Kela kilpailuttaa vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluita. Mutta mistä kilpailutuksessa oikein on kyse, ja miksi sen pitäisi kiinnostaa muitakin kuin kuntoutusalan ammattilaisia?

Mita jos kyse olisi sinun lapsestasi

Aloitetaan alusta: mitä kuntoutus tarkoittaa?


Puheterapia ei ole vain puheen harjoittelua. Siinä voidaan auttaa esimerkiksi lasta, joka ei pysty ilmaisemaan itseään puhumalla tai jolla on vaikeuksia ymmärtää muiden puhetta. Toimintaterapia puolestaan voi auttaa lasta, jolle pukeutuminen, leikkiminen, koulutehtävistä selviytyminen tai tavalliset arjen tilanteet ovat poikkeuksellisen vaikeita.


Kuntoutusta tarvitsevat myös aikuiset. Esimerkiksi sairaus tai vamma voi heikentää ihmisen kykyä kommunikoida, liikkua tai selviytyä jokapäiväisistä toiminnoista.


Kuntoutuksen tavoitteena on auttaa ihmistä tekemään asioita, jotka monelle muulle ovat itsestäänselvyyksiä.
Joskus edistyminen näkyy pieninä asioina: lapsi oppii pyytämään apua, osallistumaan yhteiseen leikkiin tai pukemaan takin itsenäisemmin. Perheelle nämä voivat olla valtavan suuria saavutuksia.


Mikä ihmeen Kelan kilpailutus?


Kela järjestää tiettyjä kuntoutuspalveluita ihmisille, jotka tarvitsevat niitä sairauden tai vamman vuoksi. Yksi näistä palveluista on vaativa lääkinnällinen kuntoutus. Kela ei itse toteuta kaikkia terapioita, vaan hankkii palveluita esimerkiksi yksityisiltä terapiayrityksiltä ja ammatinharjoittajilta. Ajoittain Kela kilpailuttaa palveluntuottajat. Käytännössä yritykset ja terapeutit tekevät tarjouksia, joiden perusteella Kela valitsee palveluiden tuottajat tulevalle sopimuskaudelle. Kilpailuttaminen on tavallinen tapa hankkia julkisesti rahoitettuja palveluita. Sen tavoitteena on käyttää yhteisiä varoja vastuullisesti.


Mutta nyt kuntoutusalalla herättää huolta se, miten palveluntuottajia vertaillaan.


Kelan uuden kilpailutuksen ehtojen mukaan palveluntuottajien laatua ei pisteytetä samalla tavalla kuin aiemmin, vaan hyväksyttyjen tarjousten vertailussa hinta saa ratkaisevan merkityksen. Palveluntuottajilta edellytetään edelleen tiettyjen laatuvaatimusten täyttämistä. Silti herää kysymys: miten varmistetaan, että kilpailutus kannustaa myös erityisosaamiseen, kuntoutuksen kehittämiseen ja asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden huomioimiseen?


Miksi tuttu terapeutti voi olla niin tärkeä?


Ajatellaan lasta, jolla on vaikeuksia kommunikoida ja joka tarvitsee paljon aikaa luottamuksen rakentamiseen.
Terapeutti on ehkä työskennellyt hänen kanssaan jo useita vuosia. Hän tuntee lapsen tavat ilmaista itseään, tietää mikä motivoi häntä ja osaa tunnistaa pienetkin edistysaskeleet.


Terapeutti tekee usein yhteistyötä myös lapsen vanhempien, päiväkodin tai koulun kanssa.
Jos terapeutti vaihtuu, uusi ammattilainen joutuu tutustumaan lapseen ja rakentamaan yhteistyön uudelleen.
Uusi terapeutti voi olla aivan yhtä taitava. Mutta luottamus ja yhteinen ymmärrys eivät synny hetkessä.
Kilpailutus ei automaattisesti katkaise terapiasuhteita. Se voi kuitenkin muuttaa palveluntuottajien valikoimaa ja siten vaikuttaa joidenkin asiakkaiden mahdollisuuteen jatkaa tutun ammattilaisen kanssa.


Kuntoutujalle terapeutin vaihtuminen ei välttämättä ole pieni hallinnollinen muutos. Se voi olla iso muutos elämässä.


Entä jos kuntoutus ei enää tapahdu siellä, missä sitä tarvitaan?


Moni ajattelee terapiaa vastaanottohuoneena, jossa terapeutti ja asiakas harjoittelevat yhdessä.
Todellisuudessa puhe- ja toimintaterapiaa voidaan toteuttaa myös asiakkaan omassa arkiympäristössä.
Lapsen kanssa voidaan harjoitella vuorovaikutusta päiväkodissa tai arjen toimintoja kotona. Terapeutti voi samalla ohjata vanhempia ja muita lapsen kanssa toimivia aikuisia. Tämä on tärkeää, koska tavoitteena ei ole vain onnistua harjoituksessa terapeutin kanssa. Tavoitteena on, että opittu taito auttaa lasta myös tavallisessa elämässä.


Kuntoutusalalla on herännyt huoli siitä, kannustavatko uudet korvausmallit riittävästi tällaiseen arjessa tapahtuvaan kuntoutukseen. Jos toteutustapoja joudutaan muuttamaan taloudellisista syistä, vaarana on, etteivät asiakkaan yksilölliset tarpeet ohjaa kuntoutusta parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä on riski, jonka toteutumista on tärkeää seurata.


Miksi halvin ei välttämättä ole kokonaistaloudellisesti edullisin?


Me kaikki haluamme, että yhteisiä verovaroja käytetään järkevästi, mutta kuntoutuksessa kannattaa katsoa myös pidemmälle tulevaisuuteen.


Jos lapsi oppii kommunikoimaan paremmin, osallistumaan arkeen tai toimimaan itsenäisemmin, sillä voi olla suuri merkitys hänen hyvinvoinnilleen ja tulevaisuudelleen. Samoin aikuisen kuntoutuminen voi parantaa mahdollisuuksia selviytyä arjessa, opiskella tai osallistua työelämään.


Laadukkaalla ja oikea-aikaisella kuntoutuksella voi olla myös pitkän aikavälin taloudellisia hyötyjä. Niiden suuruus riippuu kuitenkin tilanteesta, eikä korkeampi terapiakäynnin hinta yksin takaa parempaa lopputulosta.
Siksi kysymys ei ole siitä, pitäisikö kuntoutuksesta maksaa mahdollisimman paljon. Kysymys on siitä, miten yhteisillä varoilla saadaan aikaan mahdollisimman hyvää ja vaikuttavaa kuntoutusta.

Tämä koskee meitä kaikkia


Kuntoutuksen tarvetta ei aina voi ennakoida. Kuka tahansa meistä tai läheisistämme voi joskus tarvita kuntoutusta sairauden, vamman tai muun toimintakykyä heikentävän tilanteen vuoksi. Silloin toivomme, että päätökset tehdään ihmisen tarpeiden perusteella.


Me Ombrelossa olemme huolissamme siitä, miten kuntoutuksen laatu, jatkuvuus ja yksilöllisyys turvataan muuttuvassa kilpailutusjärjestelmässä.


Emme vastusta kustannustietoisuutta. Julkisia varoja pitää käyttää vastuullisesti.
Mutta vastuullisuutta on myös varmistaa, että kuntoutus auttaa niitä ihmisiä, joita varten sitä järjestetään.
Kuntoutuksen arvoa ei voi mitata pelkällä hintalapulla.
Ja kun kuntoutuksen tulevaisuudesta päätetään, tärkein kysymys pitäisi olla tämä:
Millaisen kuntoutuksen haluaisimme omalle lapsellemme, läheisellemme tai itsellemme?