Ombrelo 18 vuotta - osa 9

Tämä on tositarina siitä, miten meistä tuli Ombrelo. Ensin oli ajatus. Sitten yksi ihminen. Sitten kaksi. Sitten pieni joukko, joka uskoi samaan suuntaan. Ei ollut varmaa, mitä tästä tulisi. Oli vain tunne, että asioita voisi tehdä toisin – yhdessä. Tänä vuonna Ombrelo täyttää 18 vuotta. Täysi-ikäinen. Mutta tämä ei ole juhlapuhe. Tämä on 12-osainen sarja siitä, miten yhteisö syntyy. Miten ihmiset löytävät toisensa saman varjon alle. Miten kasvu ei ole vain numeroita, vaan luottamusta. Tämä on meidän tarinamme.

Ombrelo 18 vuotta

Korona 


Maaliskuu 2020 muutti aivan yhtäkkiä kaiken. 


Valtioneuvosto ilmoitti, että Suomi pannaan kiinni. Kela ilmoitti, että lähikäyntejä ei saa tehdä. Yhtäkkiä koko toimintatapa – se, jolla oli aina tehty töitä – lakkasi olemasta mahdollinen. 


Ombrelossa työskenteli silloin runsaat 30 terapeuttia, yrittäjät mukaan lukien. Vain muutama oli tehnyt jonkin verran etäterapiaa. Muut eivät lainkaan. Puhe- ja toimintaterapia on hyvin konkreettista työtä, joka vaatii usein läsnäoloa. Etätyö ei ollut, eikä ole, alalla itsestäänselvyys. Tuohon mennessä etenkin puheterapiassa oli kärsitty vain työvoimapulasta, eikä kukaan ollut osannut edes kuvitella, ettei töitä yksinkertaisesti voisi tehdä. 


Se torstai, kun Vaasan palaverissa kuunneltiin hiljaisina hallituksen tiedotustilaisuutta, oli hetki, jolloin tilanteen vakavuus alkoi kirkastua. Seuraavan viikon maanantai oli kaikista pahin päivä. Ainoa keino oli lomauttaa työntekijät, jotta edes työttömyyskassasta saattaisi saada jotain korvausta.  


Melkein kaikki valitsivat jäädä ja jatkaa töitä. 


Ombrelon väki sanoi: ”Kyllä mä haluan tehdä edes vähän. Haluan varmistaa, että minulla on työpaikka, mihin palata.” Se saa vieläkin liikuttumaan. 


Kaikki alkoivat opetella etäterapian tekemistä yhtä aikaa, käytännön pakon edessä. Puhelin soi ja viestit piippasivat lähes tauotta. Ihmiset jakoivat ideoita, materiaaleja ja ohjeita. Miten saada asiakas mukaan, miten tehdä etänä se, mitä on aina tehty kasvokkain. Se yhteishenki oli käsittämätön! 


Yrittäjä jakoi tuntojaan sosiaaliseen mediaan: ”Tässä pyörteessä olen saanut kokea ihmeen, joka ei sisällä murhetta tai pelkoa, mutta vetää silti sanattomaksi ja saa kyyneleet silmiin. Iso osa niistä kyyneleistä on, uskomatonta kyllä, ollut onnen kyyneleitä.” 
Koronan jälkeen yrityksen tulos oli tappiollinen. Silloinkin ratkaisuja etsittiin yhdessä. Mietittiin, miten laiva käännetään ja se käännettiin. Asiakkaat palasivat ja heidät otettiin ilolla vastaan. Sillä juuri sitä varten olemme olemassa.